Mitä sen jälkeen, kun on tehnyt ravintola-alalla kaiken, mitä Suomessa voi tehdä? Mikä enää motivoi? Yksi mahdollisuus on hankkia viinitila Italiasta, laskea kierrokset alas ja nautiskella makeasta elämästä. Tai sitten voi tehdä niin kuin Jyrki Sukula ja laittaa kaiken peliin, jälleen kerran.
Ollaan Piemonten maakunnassa, Pohjois-Italiassa. Alpit aukeavat tontin päärakennuksen etupihan terassilta 180-asteisena suoraan edessäpäin. Pienet pensaat laakson pohjalla kasvavat hasselpähkinää, joka on alueen toiseksi tärkein viljelykasvi. Siitä upporikas Ferreron suku tekee muun muassa Nutellaa ja Kinder-munia koko maailman lasten ja lapsenmielisten iloksi.
Se tärkein viljeltävä alueella on tietenkin, viini. Barolon laatuviinialue on äärimmäisen pieni, noin 1 800 hehtaaria. Esimerkiksi Champagnen alue Ranskassa on 32 000 hehtaarin kokoinen, sekin pieni maailman mittakaavassa. Piemonte on osa vanhaa Savoijin kuningaskuntaa. Savoijin kuninkaasta tuli Italian kuningas vuonna 1861. Hallitsija asui lähes vieressä Torinossa, mikä näkyy edelleen alueella. Muun muassa vanha kuninkaallinen metsästysmaja on aivan vieressä. Samoin seudulla on maatila, jossa viljeltiin hovin ruoka ja joka toimii nykyään gastronomisena yliopistona. Piemonten-alue on taloudellisesti erittäin merkittävä, Italian vaurainta seutua. Näillä rinteillä, maaseudun rauhassa, asuvat edelleen maan rikkaat suvut, kuten Anniellit, Strobbianat ja Ferrerot.
Piemontessa viiniä viljelevät vain harvat ja valitut, etenkin valitut. Kuuluisia viinitaloja ovat muun muassa Giorgio Rivetti, Angelo Gaia, Roberto Conterno, Elio Altare, Paolo Scavino – sekä Riikka ja Jyrki Sukula.
”Olemme olleet täällä yli 13 vuotta. Ostimme tilan syyskuussa 2005, mutta projekti alkoi jo vuonna 2003, kun aloimme hieroa tontista kauppoja. Tilan asuinrakennus on remontoitu lattiasta kattoon vuonna 2008, koska se oli aika pahassa kunnossa. Mutta se itse asiassa oli syy, miksi pääsimme kiinni tähän tilaan. Kaikki muutkin halusivat maat, mutta eivät raihnaista taloa. Naapureilla on toki lunastusoikeus, mutta he eivät sitä onneksemme käyttäneet. Ostimme kokonaisuuden ja saimme kolme hehtaaria maailmankuulua viininviljelyalaa”, Jyrki Sukula kertoo kotinsa edustalla, Barolo-köynnösten levittäytyessä jalkojen juuresta aina alas laaksoon asti.
Koko ajatus omasta viinitilasta lähti ”kännissä ja läpällä” häiden jälkeen 2003. Tuore aviopari unelmoi shampanjapäissään uima-altaan reunalla omasta viinitilasta Italiassa. Jyrkin mukaan he unelmoivat paljon ja monista asioista. Usein nämä haaveilut muuttuvat koruttomaksi mutta tarkaksi Excel-taulukoksi, liikesuunnitelmaksi. Viinitilatapauksessa unelmointia kesti kymmenen päivää, sitten alkoi järjestelmällinen ja laskelmoitu suunnittelu ja toteutus.
Laitoimme tässä tapauksessa All in, kaikki munat tähän koriin.
”Laitoimme tässä tapauksessa All in, kaikki munat tähän koriin. Tästä tuli meille iso investointi ja pitkäjännitteinen sijoitus myös elämänmuutokseen. Me ajattelimme tätä kuitenkin koko ajan hyvin pragmaattisesti, ei mitenkään downshiftaten. Mietimme tämän uuden oppimisen ja puhtaasti myös ekonomian kautta. Pääsimme tilaan kiinni viime metreillä, kun maa oli vielä kohtuuhintaista.”
Kaikella on hintansa. Etenkin ”pitkäkestoisella jäljittelemättömällä kilpailuedulla”, kuten Sukula mainitsee taajaan, kun puhutaan onnistuneesta brändäyksestä. Tällä hetkellä Piemonten kuuluisasta viininviljelymaasta saisi köyhtyä 3,5 miljoonaa euroa hehtaarilta. Siis jos sitä ylipäänsä on kaupan. Sukulat saivat 3 hehtaariaan hyvään aikaan ennen kuin hinta kypsyi nykyiseen täyteläisyyteensä.
Viininviljelyn salat, tiedot ja taidot, ovat siirtyneet Piemontessa sukupolvilta toisille jo satojen vuosien ajan. Aina on tullut seuraava sukupolvi, joka saa perintönä kokemusta ja osaamista edeltäjiltään, miten kohdella arvokkaita köynnöksiä parhaalla mahdollisella tavalla. Ilman sukupolvien välistä jatkuvaa ketjua ei jalostunut laatu ole mahdollista.
Vaikka Riikka ja Jyrki Sukula ovatkin viininviljelijöitä ensimmäisessä polvessa, on alueen historia ja tietotaito heidänkin tukenaan. Oma osaaminen, alan opiskelu, uteliaisuus ja ahkeruus ovat tietenkin elintärkeitä. Ja tässäkin perheessä ammennetaan vanhemmilta sukupolvilta. Opit kotoa ovat tehneet Jyrkistäkin sellaisen, mitä hän on ollut koko elämänsä: rohkean ja itsevarman tekijän, joka viihtyy ihmisten seassa, verkostoituen, keskustellen ja oppien.
”Olen ollut yrittäjä 24-vuotiaasta lähtien. Muutaman kokkikoulun olen käynyt, loput olen oppinut minua viisaammilta. Mutta oma yrittäjätarinani sai esikuvan jo lapsena. Äidiltäni opin asenteen ja rohkeuden. Hän oli todella kova mimmi, joka opetti minulle uskoa itseensä ja ideoihinsa. Äidin vaikutus omaan elämääni ja arvomaailmaani on ollut todella suuri.”
Jyrkin äiti, viihdetaiteilija, Marja-Leena Sukula kuoli 52-vuotiaana vuonna 2000. Hänet Suomi tunsi ennen kaikkea Kassi-Alman hahmostaan.
Edelleen perhe on kaiken ydin. Perhedynamiikka on ollut Italiaan tulossa ja yrittäjyydessä isossa roolissa. Vaimo Riikan kanssa Jyrki on toiminut yrittäjänä 18 vuotta. Työnjako on selvä ja toisiaan täydentävä. Riikka on kaksikon akateemiset aivot, Jyrki käytännöllinen puoli. He ovat riittävän erilaisia täydentämään ja toisaalta haastamaan toisiaan. Samaan aikaan ydin ja yhteiset intohimot liimaavat puoliskot kiinni toisiinsa. Kuin sinetiksi Sukulan viinitilan jalokivi, Barolo-viini, on saanut etikettikuvakseen avioparin käsistä kaareutuvan sydämen.
Italialainen unelma on mahdollinen toteuttaa, koska sitä on edeltänyt vuosikymmenten kova työ ja onnistumiset vaativassa yrittäjämaailmassa. Jyrki Sukula ei ole ikinä erotellut työtä ja vapaa-aikaa keskenään, vaan on ”vain elänyt elämäänsä”.
Kaikki alkoi 1980-luvun alussa, 15-vuotiaana. Sukula toimi kesän kokkina Hangon kasinolla. Siellä hän opetteli asioita kantapään kautta ja käytännössä. Meni noin kymmenen vuotta, että sukulasta tuli Sukula. Siihen auttoi ”ihan järjestön tsägä esimiesten kanssa.”
”Ne miehet Hangon kasinolla, Jari Anttila ja Olli Vuori ottivat minut haltuun ja siipiensä suojiin. Ne jätkät opettivat minut, ei pelkästään kokkaamaan, vaan myös elämään: mitä pitää pukea päälle, minne pitää mennä, missä ravintoloissa pitää maailmalla käydä, mihin pitää matkustaa, mitä lehtiä ja kirjoja pitää lukea, mitä pitää tehdä palkalle? Äijät taluttivat minut pankkiin ja käskivät ostamaan kolmanneksella palkasta silloisen SYP-pankin osakkeita. Joka kuukausi piti laittaa 200 markkaa sivuun ja käyttää ne eri ravintoloissa. Kaikki tämä, jotta oppisin. Julmetun iso kiitos heille. Edelleen me teemme kimpassa töitä.”
Kokonaisuudessaan 1980-luku antoi Sukulalle ammatin Perhon kokkikoulusta ja hyviä työpaikkoja. Hän pääsi muun muassa Nokia-yhtiötä ruokkineen Lasse Lundqvistin oppiin, haistelemaan kansainvälisyyttä ja isoa bisnesmaailmaa. Isojen kansainvälisten yritysten pääjohtajia ja valtionpäämiehiä oli kestitettävänä harva se viikko. Jokainen henkäys tätä ”Creme de la Creme” -ilmaa antoi eväitä tulevaan.
Siihen asti oli tullut tehtyä ”kaikkea helvetin hienoa ja korkealentoista. Oli kristallikruunuja ja High endiä.
Vuonna 1990, 24-vuotiaana, Sukula teki ison käännöksen, koko loppuelämäänsä määrittävän päätöksen. Hän katkaisi napanuoransa oppi-isiinsä. Nuori kokkipoika meni Haaga-insituuttiin jatko-opiskelemaan ravintolapuolen esimiestasoa. Siellä hänen silmänsä aukenivat. Siihen asti oli tullut tehtyä ”kaikkea helvetin hienoa ja korkealentoista. Oli kristallikruunuja ja High endiä.” Sukula havahtui, ettei tunne ketään sieltä koulusta, vaikka oppilaat olivat saman ikäisiä kuin hän itse. Opinnäytetyö käsitteli työvoiman hallintaa ja rekrytointia. Opettaja opponoi, että alalla on turhan vähän työvoimaa, joten mikä neuvoksi. Kokin hommissa kun ei ollut siihen aikaan mitään muodikasta.
”Kesken kaiken paska lensi Suomessa tuulettimeen: lama. Sukellettiin ihan kunnolla yhdessä yössä. Yhtäkkiä jengi oli töitä vailla. Lopputyöni romuttui täysin, mutta samalla havahduin. Vaihdoin kerrasta puvut ja solmiot ratavaatteisiin ja lähdin Helsingin yöhön tutustumaan niihin, jotka pitäisi tuntea sillä puolella.”
Sukula löysikin jenginsä, kovista kovimmat. Yksi DJ, yksi baarimestari pari järkkäriä ja heidän ympärillään pyörivän porukan. Kun Helsingin legendaarinen Kaivohuone meni konkurssiin, Sukula ja kumppanit lähtivät pyörittämään ”Kaivoa”.
Sitten tuli Ravintola Richard 1992 ja avokeittiö.
”Legendaarinen ruokatoimittaja Anna-Maija Tanttu ja Huomenta Suomen kokki Kati Nappa tulivat Richardiin eräs ilta. He seurasivat työskentelyäni ja kysyivät, olisinko halukas tulemaan vieraaksi Huomenta Suomeen. Se meni hyvin ja siitä se lähti. Tein kymmeniä lähetyksiä ja viimeistään silloin naamani tuli tunnetuksi tässä maassa.
Sitten tuli Helmi. Ja all in.
Helmi-ravintola aloitti Eerikinkadulla menestystarinansa vuonna 1993. Siellä Sukula toteutti kollegojensa kanssa vahvasti omia visioitaan ja rakensi jättimenestyksen, joka kesti 24 vuotta, kunnes se myytiin. Helmessä kävivät kaikki, jotka olivat jotain. Se oli ”mesta oikiksen, lääkiksen ja kauppiksen opiskelijoille, hiihtopummeille ja malleille.” Väistämättä asiakaskunnasta muodostui yötä päivää hommia paiskoneelle nuorelle Sukulalle tuttujen ja puolituttujen verkosto, satojen ihmisten kontaktiheimo, joka on edelleen tärkeä osa viinitilallisen elämää. Ei ole ihmistä, jolle hän ei voisi Suomessa soittaa.
”Aivan järjettömän hieno oppimatka. Verkostoitumisen merkitys menestykselleni on ollut äärettömän suuri. Se on aukaissut minulle ovia, jotka olisivat pysyneet kiinni ilman vilkasta sosiaalista elämää. Paitsi ovia, eri alojen huippuosaajiin tutustuminen on avartanut ajatteluani ja antanut polttoainetta visioilleni. Sanon sitä 360-ajatteluksi. Koko ajan pitää nuuskia, mitä tässä maailmassa tapahtuu ja ennen kaikkea: yrittää tajuta ennen muita, mitä omalla alalla tapahtuu seuraavaksi.”
Helmen jälkeen on seurannut tarina toistaan. Ura HK Scanilla luovana johtajana, S-ryhmässä ravintolapuolen kehityspäällikkönä, liuta tunnettuja brändejä kuten Jymy-jäätelö, Saimaan Tuore, Naapurin Maalaiskana ja Via-ateriasarja. Hengästyttävän komea ura, joka edennyt menestyksestä toiseen. Viimeisimpänä Sukula lähti omistajaksi legendaarisiin helsinkiläisravintoloihin Palaceen ja Savoyhin.
Kaiken pohjaksi tarvitaan vielä hedelmällinen maaperä: sylillinen rakkautta perheeltä ja perheelle. Koti on siellä missä perhe on. Nyt se on Italiassa, Piemontessa. Vanhan Savoijin kuningaskunnan rinteillä Sukulan perhe pitää huolta toisistaan ja viiniköynnöksistään. Se on all in, rakkaudessa, työssä – elämässä.
”Istun usein iltaisin tässä etupihan penkillä lonkero kädessä ja mietin, että olen aika helvetin onnellinen mies.”
Teksti: Antti Pohja / Kuvat: Kaapo Kamu
Katso video: Jyrki Sukula & menestyksen edellytykset