Jalkapallossa se on Jari Litmanen, tenniksessä Jarkko Nieminen. Urheilijoita, jotka ovat palloilleet maailman huipulle globaaleissa, maailman kilpailluimmissa urheilulajeissa ja raivanneet samalla tietä seuraaville suomalaisille. He ovat suorituksillaan osoittaneet, että Suomestakin voi onnistua. Golfissa samaa on tehnyt Mikko Ilonen.
Golfammattilaisen arkea voi usein verrata artistin keikkaelämään. Valtaosa vuodesta kiertueella, kaukana kotoa, viikosta toiseen vaihtuvia hotelleja ja estradeja. Eletään kaksoiselämää, hyvässä ja pahassa. Ammattina tähteys, huomio, menestys ja mammona. Kaikki fokus on omassa onnistumisessa ja hyvinvoinnissa, koska menestys on optimoitava.
On myös viikkoja, kun ehtii kotiin. Siellä riisutaan maski ja hetkeksi alta kuoriutuu se tavallinen, oikea minä. Saa hetken olla oma itsensä ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Pian taas seuraava keikka odottaa jo kalenterissa, ja on aika vaihtaa artistin rooliin, joka voi pidemmän päälle jäädä päällekin.
Näin se usein menee. Mutta ei aina. On nimittäin vain yksi Mikko Ilonen. Ei maskeja, sivupersoonia tai kaksoiselämää. Lahtelainen golfari löysi oman polkunsa jo nuorena ja kulki sitä omalla tyylillään, itsevarmasti ja nauttien. Sivuilleen turhia vilkuilematta Ilonen etsi ja löysi omat maksiminsa ja saavutti golfkentillä enemmän kuin kukaan muu suomalainen tähän mennessä.
Mikko Ilonen vietti lapsuutensa Lahden Ahtialassa. Mikon viisi vuotta vanhempi veli toimi omanlaisena roolimallina pienestä pitäen. Vakaus, tavallisuus ja tasapainoisuus huokuu Ilosen sanoista ja eleistä lapsuusvuosia kerratessaan.
”Oman tasapainonsa elämään on varmasti tuonut, että vanhemmat ovat saaneet olla koko ajan työelämässä ja ovat edelleen yhdessä. Isoveli on ollut selkeä roolimalli, ei niinkään urheilupuolella, vaan elämänkoulussa kaikin puolin. Ja velipoika se minut vei ekaa kertaa golfkentällekin”, Ilonen muistelee.
Duunariperheen poika vietti normaalia lapsuus- ja nuoruuselämää kaikkine hölmöilyineen, mitä kuvitella saattaa. Kaveripiiri oli noihin aikoihin skeittariporukkaa, jossa Ilosta kiinnosti skeittaus, monia muita se kaikki muu siinä rullalaudan ympärillä, skenessä. Isoveli katsoi toimintaa hieman huolestuneena ja vei Mikon kokeilemaan golfia.
”En ole todellakaan kasvanut missään tunnelissa, mikä on ollut mielestäni aika tärkeääkin. Elämänkokemusta karttui aika paljon jo nuorena ja opin jollain lailla itsenäiseksi varhaisessa iässä. Lähelläni on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet liian nuorena johonkin lajiin jumissa ja ovat eläneet urheilun ehdoilla. Sitten ne hölmöilyt tulevat kuvaan myöhemmin, väärässä vaiheessa, ja ura sekä elämä saattaa kärsiä aika merkittävästikin.”
Niin koulussa kuin liikunnassakin Ilonen oli keskitasoa, ei huono, muttei hyväkään. Jos joku heitti Mikolle pallon, poika sai sen kiinni, muttei osannut tehdä sille mitään. Koulussa ei tullut kymppejä, muttei ongelmiakaan.
Sama keskinkertaisuus päti golfiinkin, aluksi. Vaikka mailapeli tuntui kiinnostavalta ja mieli veti kentille pelaamaan yhä useammin, Ilonen koki, että muut ovat ennemminkin huonoja kuin hän itse hyvä. Parantamisen varaa ja kehittymisen mahdollisuuksia oli kuulemma ”järkyttävän paljon.” Voi hyvin olla, että tässä on ensimmäinen menestyksen siemen kylvettynä. Tyytymättömyys yhdistettynä kehittymisen himoon tunteja laskematta alkaa kuulostaa yritys- tai menestystarinalta.
Menestystä tuli alkuvuosina keskinkertaisesti, kuinkas muutenkaan. Voittojakin mahtui kuitenkin mukaan joka vuosi, mutta se ei Ilosta juuri tyydyttänyt. Hän halusi enemmän ja pidemmälle.
”Halusin lopettaa pelaamisen Suomessa hyvin aikaisessa vaiheessa. En kokenut, että siitä oli mitään hyötyä minulle. Jätin kerran ilmoittautumatta SM-kisoihin. Liitolta tuli ukaasi, että jos haluan pelata maajoukkueessa, kisoihin on tultava. Siitä tuli riita. Menin lopulta pelaamaan ja voitin. Sanoin kisan jälkeen aidolla kukkoilumeiningillä, että riittääkö tämä? Sen jälkeen minun ei tarvinnut pelata enää Suomessa, joten ehkä yhteenotto kannatti. Pian sen jälkeen lähdinkin sitten ammattilaiseksi”, Ilonen kertoo.
Ja se ”tarpeeksi” tarkoitti, että hyvin suurella todennäköisyydellä olen tehnyt enemmän kuin kaikki muut siinä treeniryhmässä yhteensä.
Keskivertopelaaja ei tee golfista itselleen ammattia. Kilpailu on niin kovaa, että itsestään on hiottava taktisesti, taidollisesti, henkisesti ja fyysisesti paketti, jolla on edes teoreettinen mahdollisuus onnistua kivikovalla ammattilaiskiertueella. Harjoitustunteja tarvitaan järkyttävä määrä, oli kyse kuinka lahjakkaasta pelaajasta tahansa.
”Vietin tosi paljon aikaa junnuna kentillä, mutta ennen kaikkea pelasin paljon. Olen tehnyt itsestäni pelaajan pelaamalla. Osasin ratkaista ongelmia erilaisissa pelitilanteissa, koska olin kokenut samanlaisia tilanteita harjoituspelikierroksilla. Siihen aikaan oli jotenkin trendikästä, että laskettiin lyönti- ja harjoitustuntimääriä tarkasti. Mulla ei ole ikinä ollut hajuakaan määristä, mitä treenasin. Mitään tilastoja tai harjoituspäiväkirjoja mulla ei ole. Mutta jos joku kysyi, että paljonko olet treenannut, vastasin, että: tarpeeksi. Ja se ”tarpeeksi” tarkoitti, että hyvin suurella todennäköisyydellä olen tehnyt enemmän kuin kaikki muut siinä treeniryhmässä yhteensä.”
Riita lajiliiton kanssa juniorivuosina. Itsevarmuutta harjoitusmäärissä. Keskivertotekijän tyynen pinnan alla taisi sittenkin kuplia jo lapsena valtava määrä tervettä uhoa ja omanarvontuntoa, itseluottamusta ja menestyksenhimoa, joka myöhemmin pelattiin todeksi Euroopan ammattilaiskiertueella European Tourilla.
Oman latunsa löytäminen on monien onnistumisten ja epäonnistumisten tulosta. Mutta ilman uskoa itseensä menestyminen on mahdotonta. Kilpailussa psyyke viedään lujille. Yksi epäonnistunut lyönti voi pilata koko viikon tuloksen. Samalla voi palaa palkintorahat yhdessä humauksessa. Silloin pitää olla keskivertoa paremmin pääkoppa tyynenä.
”Ehkä sellainen sisäinen ylimielisyys oli vahvuuteni. Hoin usein kisoissakin tiukassa paikassa itselleni, että olen parempi kuin muut. Se toimi aika hyvällä prosentilla, jos mieli meinasi lähteä laukkaamaan.”
”Valmentajanikin oli paikalla. Sanoin hänelle – vaikken ollut vielä kertaakaan voittanut Tourilla – että mehän ei sitten nähdä toisiamme, ennen kuin olen voittanut kisan. No, voitin siitä kahden viikon päästä.”
Rehellisen pöyhkeästä itseluottamuksesta löytyy toinenkin, koko uran kannalta tärkeäksi muodostunut esimerkki.
”Muistan pelanneeni yhden keskinkertaisen kisan jossain Lähi-Idässä, vaikka tuntui, että vireeni on erittäin kohdallaan. Olin todella turhautunut, kun tulosta ei tullut. Valmentajanikin oli paikalla. Sanoin hänelle – vaikken ollut vielä kertaakaan voittanut Tourilla – että mehän ei sitten nähdä toisiamme, ennen kuin olen voittanut kisan. No, voitin siitä kahden viikon päästä. Valmentaja soitti kisan jälkeen, että nyt me kai voidaan taas nähdä”, Ilonen nauraa.
Viisi European Tour -osakilpailuvoittoa ja ”muutama” Major-turnaus myöhemmin voidaan sanoa, että Ilosen ura oli menestys. Ilonen oli suomigolfin kansainvälinen tähti, omalla ei-niin-keskinkertaisella tavallaan.
Golfura on ohi. Perhe on kasvanut ja pysynyt kasassa kilpailuvuosien rumban ajan ja jälkeen. Se ei ole itsestäänselvyys. Monella Ilosen kisakaverilla siviilielämä on jäänyt kiertue-elämän jalkoihin, mikä ei ole ihme. Jos pelaaja viettää enemmän aikaa vuodesta caddiensa kuin perheensä kanssa, sitä voi klassisesti ”kasvaa erilleen.”
”Mulle oli alusta asti päivänselvää, että lapset ja perhe on mukana kisoissa aina mahdollisuuksien mukaan. Monelle muulle rajanveto oli selvä: oli pelaaja-minä ja siviili-minä. Näissä tapauksissa kävi usein aika huonosti. Itse en halunnut ikinä erottaa näitä toisistaan, enkä usko, että perheenikään olisi sitä halunnut tai kestänyt. Tämä meni mielestäni aika hyvin.”
On vain yksi Mikko Ilonen, edelleen.
”Koin aina, että olin pelaajanakin yksityisyrittäjä, tein sitä ammattilaisena osakeyhtiöni kautta. Ympärilleni olin haalinut erityisosaamista eri aloilta: valmentaja, fysioterapeutti, manageritoimisto, caddiet, lääkäripalvelut. He varmistivat, että menestyminen on mahdollista ja puitteet ovat kunnossa, missä ikinä menenkin.
Yritys on olemassa edelleen, ja teen sen kautta erilaisia golfiin ja sijoittamiseen liittyviä liiketoimintoja. Lisäksi perustin Ilonen Design Oy:n, joka suunnittelee ja restauroi golfkenttäkokonaisuuksia. Unelmana olisi päästä tekemään yksi täysin uusi kenttä jossain vaiheessa.
Sijoittajana olen mukana jutuissa, jotka tuntuvat hyvältä. En ole numeroihin tuijottaja, vaan uskon näissä jutuissa intuitiooni ja meininkiin. Se on enemmän semmoista hyviin asioihin mukaan lähtemistä. Lisäksi minulla on täyden valtakirjan varainhoitoa, eli olen ulkoistanut tämänkin puolen ammattilaisille.
Päähommani on tällä hetkellä olla koti-isä. Siinä pestissä haluan olla kaikkea muuta kuin keskinkertainen.”
Pelikausia ammattilaisena: 19
Ammattilaiskilpailuja: yli 400
European Tour -voittoja: 5
Major-turnauksia: 13 (paras sijoitus 7.)
Uran palkintorahat: 8 miljoonaa euroa
Teksti: Antti Pohja
Kuvat: Henri Juvonen
Arkistokuvat: Janne Tarmio (Hoylake, Royal Liverpool. The Amateur Championship, vuonna 2000)