erikoissijoitusrahasto
Finlandia Asset Allocator 25
Finlandia Asset Allocator 25 on salkunhoitomme aktiivisesti hoitama korkopainotteinen erikoissijoitusrahasto. Rahaston osake- ja korkosijoitusten suhdetta säädellään aktiivisesti osakemarkkinariskin hallitsemiseksi ja tuottomahdollisuuksien hyödyntämiseksi.
Rahasto on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston normaalijako on noin 25 % osakesijoituksia ja noin 75 % korkosijoituksia. Osakesidonnaisten sijoitusten osuus voi vaihdella välillä 10–40 % ja korkosijoitusten osuus välillä 60–90 %.
Rahaston sijoitukset toteutetaan Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen avulla, jolloin rahaston sijoitukset tulevat kohderahastojen kautta laajasti hajautetuiksi eri osake- ja joukkovelkakirjalainasijoituksiin. Rahaston varoista enintään 80 % voidaan sijoittaa yhteen kohderahastoon.
Rahaston kurssikehitys
Huomioithan, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta kehityksestä, sillä rahastosijoittamiseen liittyy aina tuoton epävarmuuteen ja arvonvaihteluun liittyvä riski eli sijoitusten arvo voi nousta tai laskea ja sijoittajan on mahdollista menettää rahastoon sijoitettu pääoma osittain tai kokonaan.

Salkunhoitaja
Finlandia salkunhoitotiimi
Sijoitus | Maa | % |
Rahaston sektoripainotus – osakkeet
Rahaston sektoripainotus (%)
Maantieteellinen jakauma – osakkeet
Rahaston maajakauma (%)
Omaisuuslajit
Rahaston omaisuuslajit (%)
Korkosektoripainot
Rahaston korkosektoripainot (%)
Tiedot ja dokumentit
Sijoitus- ja vaihtoehtorahastojen sääntelyn mukaiset Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitus- ja vaihtoehtorahastoja koskevat tiedot
Haluatko sijoittaa rahastoon?
Ajankohtaisia rahastouutisia

Markkinakatsaus huhtikuu 2025
Osakemarkkinat ovat laskeneet ympäri maailmaa sen jälkeen, kun presidentti Trump alkoi puhua 2.4.2025 ”Vapautuksen päivästä”, jolloin uudet tullit kohdistuisivat kaikkiin maihin, ei vain niihin, joilla on suurimmat kauppataseen alijäämät USA:n kanssa. Huhtikuun alussa Trump veti liipaisimesta ja ilmoitti historiallisen laajoista tulleista ulkomailta tuotaville tuotteille.
Lue lisää
Markkinakatsaus maaliskuu 2025
Trumpin tempoileva toiminta, tullipolitiikka ja lähentyminen Venäjän kanssa huolestuttavat markkinoita. Osakemarkkinoilla Eurooppa on alkuvuodesta menestynyt USA:ta paremmin, huolimatta heikommasta talous- ja tuloskehityksestä.
Lue lisää
Sami Välimäki – sopivasti riskillä
Huippugolfari Sami Välimäki haluaa keskittyä ydinosaamiseensa PGA-kiertueella ja on valinnut varainhoitokumppaninsa tarkoin. Välimäki ja Finlandia Varainhoidon Jasper Manninen keskustelevat golfista, luottamuksesta ja siitä, miksi menestyvä ammattilainen tarvitsee ympärilleen oikeat kumppanit.
Lue lisääKiinnostuitko Finlandia Asset Allocator 25 -erikoissijoitusrahastosta?
Jätä yhteystietosi ja asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.