Finlandia Asset Allocator 25
Rahasto kuin hyvä varainhoitaja
Finlandialla varainhoidon asiakkaidemme tilanteet ja tavoitteet vaihtelevat, mutta useimmille yhteistä on se, että sijoitettu varallisuus pyritään turvaamaan. Tuottoja tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä, ei riskipitoisimpia pikavoittoja hakemalla. Yhtä lailla asiakkaillemme on tärkeää, että sijoitukset perustuvat selkeään strategiaan ja ovat hyvin likvidejä.
Siksi monen valinta on hajauttaa sijoituksistaan osa osakkeisiin ja osa korkoihin, ja jättää monimutkaisemmat sijoitustuotteet omaan arvoonsa. Lopusta huolehtii salkunhoitomme. Finlandia Asset Allocator 25 toimii samalla periaatteella.
Finlandia Asset Allocator 25 -erikoissijoitusrahasto
Rahastossa yhdistyy erinomainen korkosijoittamisen osaamisemme, kurinalainen osakesijoittamisen laatuyhtiöstrategia, sekä koko salkunhoitotiimimme asiantuntemus.
Rahasto on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston allokaatiosta huolehtii Finlandian salkunhoitotiimi jatkuvasti päivittyvän markkinanäkemyksemme mukaan. Normaalijako on noin 25 % osakesijoituksia ja noin 75 % korkosijoituksia. Osakesidonnaisten sijoitusten osuus voi vaihdella välillä 10–40 % ja korkosijoitusten osuus välillä 60–90 %.
Rahaston sijoitukset toteutetaan Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen avulla, jolloin rahaston sijoitukset tulevat kohderahastojen kautta laajasti hajautetuiksi eri osake- ja joukkovelkakirjalainasijoituksiin.
Rahaston kurssikehitys
Finlandia Asset Allocator 25
Suurimmat sijoitukset
| Sijoitus | Maa | % |
| Finlandia Korkotuotto Sijoitusrahasto A | FIN | 36.93 |
| Finlandia Korkostrategia Sijoitusrahasto | FIN | 35.72 |
| Finlandia Laatuyhtiöt Sijoitusrahasto A | FIN | 16.8 |
| Finlandia 2050 Sijoitusrahasto A | FIN | 5.11 |
| Finlandia Eurooppa Osinko Sijoitusrahasto | FIN | 3.98 |
Rahaston sektoripainotus – osakkeet
Rahaston sektoripainotus (%)
Maantieteellinen jakauma – osakkeet
Rahaston maajakauma (%)
Omaisuuslajit
Rahaston omaisuuslajit (%)
Korkosektoripainot
Rahaston korkosektoripainot (%)
Tiedot ja dokumentit
Sijoitus- ja vaihtoehtorahastojen sääntelyn mukaiset Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitus- ja vaihtoehtorahastoja koskevat tiedot
Esitteet ja säännöt
Haluatko sijoittaa rahastoon?
Ajankohtaista
Markkinakatsaus toukokuu 2026
Lähi-idän kriisistä huolimatta yritysten tuloskasvuennusteita on nostettu sekä USA:ssa että Euroopassa. Sijoitusmarkkinoilla vallitsee oletus, että kriisi Lähi-idässä saadaan ratkaistua ilman tuntuvia vaurioita taloudelle.
Lue lisää
Finlandia Groupin rahastoille poikkeuksellista menestystä – Näihin tarttuvat niin miljonäärit kuin piensijoittajat
Kolme Finlandia Asset Allocator -rahastoa sai Morningstarin viiden tähden luokituksen maaliskuussa 2026. Puolet Finlandian rahastoista kuuluu nyt omassa kategoriassaan parhaaseen kymmeneen prosenttiin kansainvälisesti.
Lue lisää
Markkinakatsaus huhtikuu 2026
Lähi-idän kriisi vaikuttaa voimakkaasti globaaleihin markkinoihin, erityisesti energian hintoihin ja USA:n talouteen.
Lue lisääKiinnostuitko Finlandia Asset Allocator 25 -erikoissijoitusrahastosta?
Jätä yhteystietosi ja asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.