Saksa on kaikilla mittareilla jalkapallomaailman jättiläinen. Se on nelinkertainen jalkapallon maailmanmestari. Saksan Bundesliiga on yleisökeskiarvoiltaan Euroopan suurin jalkapallosarja. Ja sen sarjan paras maalivahti tulee Turusta, Runosmäen kaupunginosan karuilta kallioilta. Lukas Hradecky kärsi kasvukipunsa, kunnes löysi oman tapansa menestyä ja nousi maailman huippumaalivahtien kastiin.

Teksti: Antti Pohja

Otetaan heti löysät pois; todetaan itsestäänselvyydet.

”Lukas Hradecky menestyy, koska hänellä on kaikki maalivahdille tarvittavat ominaisuudet riittävän korkealla tasolla. Sen lisäksi hänellä on kaksi erikoisominaisuutta, jotka tekevät eron monen muuhun. Ensinnäkin, hänellä on erittäin nopeat kädet, jalat ja pää. Nopeudessa hän on Euroopan Top 5 -maalivahtien joukossa, ehkä jopa koko maailman. Toisekseen, hän osaa erottaa työn ja vapaa-ajan toisistaan eikä purista liikaa. Lukas hoitaa työnsä huippuammattilaisen tavoin, mutta osaa myös unohtaa koko hemmetin jalkapallon kentän ulkopuolella.”

Näin sanoo David Thiel. Mies, joka ehkä parhaiten osaa analysoida Hradeckya pelaajana. Thiel toimii Bayer Leverkusenin maalivahtivalmentajana ja kehittää suojattiaan yhä kovemmaksi joka päivä. Sillä raja ei ole tullut vielä vastaan. Lukas Hradecky voi tulla vielä paremmaksi, vaikka valittiinkin Saksan Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2017–2018.

Tämä on kiinnostavaa. Mutta vielä kiinnostavampaa on tietää, miten tähän on tultu. Otetaan siis pari taka-askelta.

Lukas Hradecky syntyi 24. marraskuuta vuonna 1989 Slovakian Bratislavassa. Kahta vuotta myöhemmin Vlado Hradecky ja Brigita Hradecka muuttivat Suomeen ja Turkuun isän saatua sopimuksen maskulaisen Ruskon Pallon lentopallojoukkueeseen. Suomessa perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa lisää, Tomas ja Matej. Vuodet vierivät, ja perhe alkoi kotiutua Turkuun, Runosmäen kovamaineiseen kaupunginosaan, jossa vanhemmat asuvat edelleen samassa asunnossa. Isä on työskennellyt autokorjaamoyrittäjänä ja äiti insinööritoimistossa siltasuunnittelijana.

”Perhe on suurin yksittäinen tekijä sille, että olen menestynyt. En tiedä johtuuko se slovakialaisista juuristamme vai mistä, mutta tuntuu, että perheen merkitys on meille läheisempi kuin keskimäärin Suomessa. Rakkauden ja huolenpidon näyttäminen on meille hyvin luontaista. Se kasvatus, lämpö ja tuki mikä perheeltä on tullut, on ollut sanoinkuvaamattoman tärkeää. Olen se mitä olen perheeni vuoksi ja ansiosta. Olen luonteeltani enemmän äitini kaltainen kuin isäni. Olen sellainen taustalla tarkkailija, kun taas isäni, joka toimii myös agenttinani, osaa olla etulinjassakin vaatimassa asioita, Hradecky kertoo.”

Veljeskolmikosta muodostui erottamaton lapsesta asti. He jakoivat kotona yhteisen huoneen nuoriksi aikuisiksi asti. Kesät talvet veljekset viettivät aikansa, ei kaduilla, vaan pihoilla. Pihapelit, tuo viime vuosituhannen lopun kultainen kehittäjä yli lajirajojen, oli myös Hradeckyn veljesten korkeakoulu elämään. Lähiseudun lasten kanssa taisteltiin aamusta iltaan. Kaikki se aika, kun ei nukuttu, syöty tai käyty koulua, pelattiin.

”Lapsuuden maisemilla on ollut ihan helvetin iso merkitys. Meillä oli nuoruus ilman älypuhelimia. Aina oli pihapelejä tarjolla. Äiti huuteli aina, että nyt riittää se pelaaminen, tulkaa syömään välillä. Siellä kentillä oltiin tuntitolkulla. Oli katulätkää, tennistä, futista, mitä vain. Siellä opittiin taitoja ja tilanteiden lukemista niin, että ne jäivät pääkoppaan automaatiotasolle.”

Pihoilla hävittiin, voitettiin, kusetettiin, loistettiin, soitettiin suuta, rakastettiin ja vihattiin. Armoton sorakenttä ja lahonneet futismaalin karmit olivat poikien pienen mutta opettavaisen maailman rajat. Siinä kehässä otettiin ja annettiin, kuitenkin niin että peli oli reilua. Jos läikkyikin välillä yli, seuraavana päivänä kaulailtiin kavereina. Terve uho yhdistyi toveruuteen, joka on säilynyt läpi vuosikymmenien, senkin jälkeen, kun pihan pojat kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat omille teilleen.

Lukas Hradecky aloitti jalkapallouransa hyökkääjänä seitsemän vuoden iässä. Pari vuotta myöhemmin pelipaikaksi vakiintui maalivahdin tontti. Joukkueen varsinainen maalivahti loukkaantui ja ”Luke” lupasi tuurata tolppien välissä. ”Onneksi, se vaappuminen siellä kärjessä oli kauhean näköistä”, Tomas-veli kertoo hymy korvissa, Lukas-veljen keittiön pöydän ääressä, Saksan Düsseldorfissa. Veljekset sekä lapsuuden kaverit Runosmäestä ovat lentäneet paikan päälle katsomaan Luken ottelua ja ihan vain hengaamaan yhdessä. Yhtä pidetään lapsuudenkavereiden kanssa edelleen, vaikka postinumerot ovat muuttuneet.

Lapsuuden loppu

Liikunnallinen lapsuus takasi Hradeckylle edellytykset tavoitella ammattilaisjalkapalloilijan uraa. Lapsuusiässä ei tehdä vielä menestyjiä, mutta silloin luodaan pohja pojan tai tytön motoriselle itsensä hallinnalle. Perusta oli kunnossa. Oli maaperä kovan työn aloittamiselle.

Huipulle ei ole oikotietä, sanotaan. Kova työ on ainoa tapa saavuttaa tavoitteensa. Jokainen, joka edes kuvittelee pääsevänsä maailman huipulle jalkapallossa, on käyttänyt unelmansa saavuttamiseen leijonanosan hereilläoloajastaan. Mutta kun sekään ei vielä riitä. Tarvitaan sopivasti onnea ja oikea ympäristö.

Hradeckylle tuli seinä vastaan kotikaupunki Turussa jo nuorena. Jälkeen päin ajateltuna, ehkä hyvä niin. Turun Palloseuran edustusjoukkueessa oli jo kaksi kovan luokan maalivahtia, joten nuoren miehen tie tyssäsi siltä osin siihen paikkaan. Jos halusi kehittyä, piti päästä pelaamaan. Vaihtopenkillä ei kehity. Nuorisomaajoukkueeseen jo tiensä raivannut Hradecky onnistui vakuuttamaan poikien maaottelussa tanskalaisseura Esbjergin kykyjenetsijät.

Ilman ainuttakaan pääsarjaottelua Suomessa, 19-vuotias Hradecky pakkasi laukkunsa ja muutti ensimmäiseen omaan osoitteeseensa Tanskaan, vieraan kielen ja kulttuurin maahan tavoittelemaan unelmiaan. Runosmäkeläisen kerrostaloasunnon kolmen veljeksen makuuhuoneessa oli tästä eteenpäin yksi tyhjä sänky. Lapsuus päättyi kertalaakista. Nyt oli huolehdittava jalkapallon lisäksi myös itsestään.

”Ensimmäistä siirtoa Tanskaan ja muuttoa kotoa ei todellakaan ollut helppo tehdä. Mutta perhe ja ystävät kannustivat eteenpäin. Muistan sen päivän vielä vuonna 2009, kun minut melkein piti työntää sen lentokentän turvatarkastuksen läpi Tanskan-koneeseen. Luke-pojalla oli pieniä alkukankeuksia maailmavalloituksessaan. Mutta nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, voi sanoa, että kyllä kannatti lähteä. Ja siitä eteenpäin on ollut sopivan kokoisia askeleita eteenpäin. Moni sanoo, että olisi pitänyt mennä isompiin seuroihin nopeammin, mutta ei, tämä on ollut oikea polku mulle."

Laaksoa ja kukkulaa

Kaikki urheilua seuraavat suomalaiset tietävät, mitä tämän muuton jälkeen on tapahtunut. Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti on noussut saksalaisen jalkapallon yhdeksi suurista. Maamme-laulua Luke on laulanut pelipaita päällä maaotteluiden alla yli viisikymmentä kertaa. Mutta viimeisimpään kymmeneen vuoteen Hradeckyn uralla mahtuu monenlaista, muutakin kuin glooriaa. Nyt on helppo hymyillä, mutta aina näin ei ole ollut.

Ensimmäiset vuodet Tanskassa toivat menestystä mutta myös heikompia hetkiä. Hradecky teki otteluissa virheitä, jotka söivät joukkueen pistepussia ja nuoren maalivahdin itseluottamusta. Veskarin virheet näkyvät hetkessä tulostaululla, kun selän takan ei ole enää ketään varmistamassa. Epäonnistumiset jäivät kummittelemaan Hradeckyn mieleen. Epäilevällä tunnetilalla on mahdotonta pelata omalla huipputasollaan. Sanotaankin, että henkinen lujuus on ylivoimaisesti tärkein pelaamisen tasoa määrittävä asia. Vaikka taidot eivät olisi hävinneet mihinkään, ne pysyvät piilossa, jos jokapäiväinen suoriutuminen tapahtuu virheiden pelon kautta.

”Olen tarvinnut niitä virheitä päästäkseni tähän pisteeseen. Kun tulee turpaan ja kestää sen, niin oppii ymmärtämään ja käsittelemään heikommat hetket eikä pidä menestymistä itsestäänselvyytenä. Jos minäkin olisi luovuttanut ja tullut takaisin kotiin Tanskasta vaikeina aikoina, niin en mä tänne Saksaan olisi ikinä päässyt.”

”Pelillisten vastoinkäymisten lisäksi on tullut paljon muutakin vastaan. Isovanhempien kuoleman jälkeen olen yrittänyt pelata entistä enemmän ja paremmin myös heidän muistolleen. Olen saanut siitäkin vain lisää voimaa. Olen nykyään maailman itsevarmin ihminen, kun olen hanskat kädessä maalilla. Siellä nautin aidosti elämästä. Se on minulle pyhä paikka, jossa on helppo olla. Se vapauttaa minut tässä maailmassa.”

Hradecky selätti vaikeudet sillä kertaa Tanskassa ja uudelleen Saksassa, jossa ensimmäinen kausi Eintracht Frankfurtin joukkueessa meni penkin alle. Seura oli lähellä luisua katastrofiin ja tippua sarjasta. Tästä noustiin – ja opittiin. Seuraava kausi oli jättimenestys, jonka takuumiehenä Hradecky loisti maalin suulla. Loppu on lähihistoriaa: Luke valittiin Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi ja hän siirtyi seuravaksi kaudeksi Bayer Leverkuseniin, astetta suurempiin ympyröihin.

I did it my way

Frank Sinatran kaltaisia alansa absoluuttisia huippuja yhdistää vähintään yksi asia: he ovat löytäneet oman polkunsa, oman parhaan tavan tehdä asioita ja maksimoida potentiaaliaan. Lukas Hradecky on tunnettu siitä, miten hän suhtautuu rennosti niin pelaamisen kuin mediaankin. Aina ei ole ollut näin, mutta sen tyylin löytäminen lopulta ratkaisi uran suunnan Hradeckyn eduksi.

”Nuorempana seurasin tarkasti mitä futisfanit ja media minusta kirjoittavat ja otin herkemmin itseeni. Onneksi tajusin jo melko nuorena, että minun kannattaa olla kaveri median kanssa. Olen yrittänyt saavuttaa median suhteen roolin, että olen ihan normaali kaveri Turusta, joka nyt sattuu vain olemaan päässyt Bundesliigaan pelaamaan. En yritäkään olla kiiltäväkilpinen yli-ihminen, vaan ihan normaali tyyppi rosoineen kaikkineen. Jos otan oluen niin otan, se on normaalia eikä mikään peikko. Ja haluan sen myös näyttää. Voin heittää läppää mediassa mistä vain. Tämä on kuitenkin vain jalkapalloa.”

”Aikoinaan minun oli vaikea löytää rentoutumista ja tasapainoa. Minulla oli Tanskan-vuosina erilaisia pelko- ja hermostumistiloja. Yritin paikata epäonnistumisia ylitreenaamisella. Tämä henkisen lukon aukeaminen tapahtui kertarysäyksellä vuonna 2011, pelikauden jälkeisellä kesälomalla. Juttelin isän kanssa asioista. Sitten mietin itsekseni juhannuksena Nauvossa laiturinnokassa, että nyt perkele alan nauttimaan tästä elämästä. Olen päässyt asemaan, johon olen halunnut, olen futisammattilainen ulkomailla, elän unelmaani. Silloin lukot aukesivat. Sen jälkeen olen suhtautunut pelaamiseen ja harjoitteluun ja elämäänkin eri tavalla. Se Luke, mikä olen nyt verrattuna sinne vuosien takaiseen, niin ero on melko suuri.”

Rentous ei tarkoita löysyyttä. On tavoittelemisen arvoista kenelle tahansa yrittää löytää tasapaino duunin paiskomisen ja akkujen lataamisen välille. Vain parhaat pystyvät siihen totaalisesti. Ei ole väärin sanottu, että voittajat osaavat ja uskaltavat levätä. Hradecky viettää äärimmilleen viritetyssä olotilassa minimaalisen ajan, eli sen 90 minuuttia, jonka jalkapallo-ottelu kestää. Muuten hän antaa itselleen luvan laskea kierroksia. Kuulostaa voittajan reseptiltä.

”En itse asiassa anna sataa prosenttia joka treenissä. Jopa otteluiden alkuverryttelyissä en jaksa keskittyä täysillä. Se totaalinen keskittyminen alkaa vasta siinä vaiheessa, kun tuomari puhaltaa pilliin. Maalivahdin työ on niin paljon vireestä kiinni, ettei sitä virettä kannata yrittää pitää yllä yhtään enempää kuin on pakko. Se on herkkä asia. Joskus saatan laskea leikkiä ja jopa vähätellä asiaa, mutta loppujen lopuksi olen kutenkin todella kurinalainen, kun mennään kentälle. Tiedän mitä kroppani tarvitsee ja teen sen eteen kaikkeni, että se on aina ottelupäivänä parhaassa mahdollisessa kunnossa. Olen aina ollut kova tekemään töitä, vaikka en sitä ole mitenkään julistanutkaan julkisesti. Tietenkin sitä tarvitsee, että voi pärjätä. Kroppa on työkaluni ja siitä on pidettävä huolta.”

Itsestään huolehtimisen lisäksi menestyksen ja vastuun kasvaessa myös joukkuetoverien katseet kääntyvät yhä enemmän suomalaiseen maalivahtiin. He hakevat tukea ja rohkaisua puolustuksen lukoltaan. Myös tavassaan johtaa Hradecky on löytänyt oman polkunsa.

”Yritän välittää sieltä maalilta kenttäpelaajille sellaista viestiä, että takananne seisoo semmoinen äijä, johon voitte luottaa. Että pelaajat voivat rauhassa tehdä oman juttunsa. Jos puolustaja katsoo taakseen ja näkee minun hymyilevän, niin uskon, että se on aika vahva viesti siitä, ettei mitään hätää. En ole mitenkään äänekäs johtaja. Annan mielipiteen, kun kysytään, mutta siinä se. Asioiden vaatiminen ihmisiltä sanallisesti ei ole minulle luontaista. Teot puhukoot. Yritän mahdollistaa muille hyvän työympäristön ja antaa mahdollisuuden loistaa joka kerta kun on matsi.”

Suuri tulevaisuus

Lukas Hradecky on tehnyt jo enemmän kuin suurin osa voi jalkapallouraltaan toivoa. Siitä huolimatta puhutaan, että hänellä on potentiaalia johonkin vielä suurempaan. Miksi Hradecky menestyy, on nyt tullut selväksi. Mikä estää kehittymästä edelleen ja saavuttamasta vieläkin suurempia asioita, vielä kirkkaammissa valoissa? Ei mikään.

”Kun sain Tanskassa sauman ykkösveskarina ja huomasin, että homma sujuu, alkoi vieläkin suunnitelmallisempi uran luominen. Halusin olla seuraavana vuonna yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Katsoin niihin aikoihin Saksan Bundesliigaa ja tajusin, että ei jumalauta, kyllä mä voisin vetää tuollakin ihan hyvin. Ei noi jätkät ole sen kummempia kuin meikäläinen. Mitä sillä on väliä, oletko Runosmäestä vai Brasiliasta? Kun vain tiedät, että pystyt hoitamaan homman. Tänne Bundesliigaan pääseminen on se hankalin homma, sen jälkeen täällä on itse asiassa helpompaa.”

Se tavoite on Hradeckyn osalta saavutettu. Todennäköisesti hän saa pelata hyvässä asemassa Saksassa vielä vuosia. Bundesliigassa on kuitenkin ainakin yksi vielä Bayer Leverkuseniakin kuuluisampi pysäkki: tarunhohtoinen Bayern München. Toinen kiinnostava kysymys on Englannin Valioliiga.

”Tottakai harkitsisin jos Valioliigasta tulisi tarjous. Riippuu tietenkin siitä, mikä seura olisi kyseessä ja millainen rooli tarjolla. Ehkä kokeneeksi kakkosmaalivahdiksi joskus 36-vuotiaana voisi olla mahdollista lähteä. Mutta kun täällä Saksassa on niin hyvä olla. Tämä kulttuuri ja elämäntapa sopii minulle, ei ole mitään tarvetta lähteä mihinkään. Bayern München? En lähtisi penkille istumaan, mutta jos ykköseksi pyydettäisiin, niin varmaankin lähtisin.”

Tulevaisuus on samaan aikaan auki, mutta tukevalla pohjalla. Jalkapallossa asiat voivat muuttua nopeastikin, se on nähty moneen kertaan.

”Haluan pelata 40-vuotiaaksi, jos kroppani kestää. Se vaatii paljon, se on selvä. Tällä hetkellä minulla on viiden vuoden diili. Se loppuu, kun olen 34-vuotias. Senkin jälkeen ehtii vielä pelata monta vuotta, jos pysyn vain kunnossa. Teen nyt joka tapauksessa kaiken futiksen ehdoilla. Minulle on annettu yksi mahdollisuus tässä hommassa ja aion käyttää sen maksimaalisesti hyväksi.”

Se siirto Tanskaan taisi lopulta olla Turun Palloseuraa viisaampi ratkaisu, vaikka lähtö Runosmäestä hieman jännittikin.