finlandia asset allocator 50
Rahasto kuin hyvä varainhoitaja
Finlandialla varainhoidon asiakkaidemme tilanteet ja tavoitteet vaihtelevat, mutta useimmille yhteistä on se, että sijoitettu varallisuus pyritään turvaamaan. Tuottoja tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä, ei riskipitoisimpia pikavoittoja hakemalla. Yhtä lailla asiakkaillemme on tärkeää, että sijoitukset perustuvat selkeään strategiaan ja ovat hyvin likvidejä.
Siksi monen valinta on hajauttaa sijoituksistaan osa osakkeisiin ja osa korkoihin, ja jättää monimutkaisemmat sijoitustuotteet omaan arvoonsa. Lopusta huolehtii salkunhoitomme. Finlandia Asset Allocator 50 toimii samalla periaatteella.
Finlandia Asset Allocator 50 -erikoissijoitusrahasto
Rahastossa yhdistyy erinomainen korkosijoittamisen osaamisemme, kurinalainen osakesijoittamisen laatuyhtiöstrategia, sekä koko salkunhoitotiimimme asiantuntemus.
Rahaston varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston allokaatiosta huolehtii Finlandian salkunhoitotiimi jatkuvasti päivittyvän markkinanäkemyksemme mukaan. Normaalijako on noin 50 % osakesijoituksia ja noin 50 % korkosijoituksia. Osakesidonnaisten sijoitusten osuus voi vaihdella välillä 30–70 % ja korkosijoitusten osuus välillä 30–70 %.
Rahaston sijoitukset toteutetaan Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen avulla, joiden kautta ne tulevat laajasti hajautetuiksi eri osake- ja joukkovelkakirjalainasijoituksiin.
Rahaston kurssikehitys
Finlandia Asset Allocator 50
Suurimmat sijoitukset
| Sijoitus | Maa | % |
| Finlandia Laatuyhtiöt Sijoitusrahasto A | FIN | 33.2 |
| Finlandia Korkotuotto Sijoitusrahasto A | FIN | 24.34 |
| Finlandia Korkostrategia Sijoitusrahasto | FIN | 23.15 |
| Finlandia 2050 Sijoitusrahasto A | FIN | 10.1 |
| Finlandia Eurooppa Osinko Sijoitusrahasto | FIN | 7.87 |
Rahaston sektoripainotus – osakkeet
Rahaston sektoripainotus (%)
Maantieteellinen jakauma – osakkeet
Rahaston maajakauma (%)
Omaisuuslajit
Rahaston omaisuuslajit (%)
Korkosektoripainot
Rahaston korkosektoripainot (%)
Tiedot ja dokumentit
Sijoitus- ja vaihtoehtorahastojen sääntelyn mukaiset Finlandia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitus- ja vaihtoehtorahastoja koskevat tiedot
Haluatko sijoittaa rahastoon?
Kaikki Asset Allocator -rahastomme
Finlandia Asset Allocator -rahastoperheeseen kuuluu kolme rahastoa eri osake- ja korkopainotuksin. Rahastojen osake- ja korkosijoitusten painotus määrittää rahaston tuotto-odotusta sekä riskiä. Suurempi osakepainotus nostaa tuotto-odotusta, samalla kuitenkin sijoitukseen liittyvän riskin kasvaessa. Voit tutustua rahastoihin alla olevista linkeistä. Finlandian asiantuntijalta saat lisätietoa rahastosta, joka voisi sopia sinun sijoittajaprofiiliisi.
Finlandia Asset Allocator 25
Korkopainotteinen erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston normaalijako on noin 25 % osakesijoituksia ja noin 75 % korkosijoituksia. Rahasto sopii sijoittajalle, joka etsii enemmän tuottoa kuin pelkkä korkorahasto tarjoaa, mutta haluaa minimoida osakesijoittamiseen sisältyvää riskiä.
Lue lisää
Finlandia Asset Allocator 50
Erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston normaalijako on noin 50 % osakesijoituksia ja noin 50 % korkosijoituksia. Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa tasapainottaa salkkuaan korkosijoituksilla, mutta tavoittelee korkeampaa tuottoa osakemarkkinasta ja sietää korkosijoittamista suurempaa riskiä sekä rahaston arvonvaihtelua.
Lue lisää
Finlandia Asset Allocator 75
Osakepainotteinen erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisesti sekä korko- että osakemarkkinoille. Rahaston normaalijako on noin 75 % osakesijoituksia ja noin 25 % korkosijoituksia. Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa tasapainottaa salkkuaan korkosijoituksilla, mutta tavoittelee pääosin korkeampaa tuottoa osakemarkkinasta ja sietää osakemarkkinaan verrattavissa olevaa riskiä sekä sijoituksen arvonvaihtelua.
Lue lisääSijiottamiseen liittyviä artikkeleitamme
”Suurin riski on usein se, jota sijoittaja ei itse näe” – Finlandian salkunhoitotiimi kertoo, mitä ammattimainen varainhoito todella tarkoittaa
Moni luulee salkkunsa olevan maltillinen, mutta todellisuus voi olla toinen. Finlandia Groupin asiantuntijat kertovat, mitä ammattimainen varainhoito todella vaatii.
Lue lisää
Markkinakatsaus elokuu 2026
Yleinen taloustilanne ja yritysten tuloskunto ovat vahvoja, mutta geopoliittinen epävarmuus ja verrattain korkea osakemarkkinoiden arvostustaso etenkin USA:ssa rajoittaa osakkeiden nousuvaraa ja tekee markkinat herkiksi korjausliikkeille.
Lue lisää
Finlandia Rahastoyhtiö: Lähi-idän kriisi aiheutti epävarmuutta alkuvuonna 2026
Lähi-idän kriisi aiheutti epävarmuutta sijoitusmarkkinoilla alkuvuonna 2026, mutta osakkeet pitivät silti pintansa – sijoitusnäkymät loppuvuodelle myönteiset. Lue katsaus Finlandia Rahastoyhtiön alkuvuoteen 2026.
Lue lisääKiinnostuitko Finlandia Asset Allocator 50 -erikoissijoitusrahastosta?
Jätä yhteystietosi ja asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.