On aikainen aamu Hikkaduwassa, Sri Lankan lounaisrannikolla. Aurinko viivyttelee vielä nousuaan, mutta pienen kylän savimajoissa ollaan jo hereillä. Thinuri, Tharus, Thinet, Pabasara, Natasha ja Dinesha ovat kylän pieniä lapsia, joilla on jälleen hieno päivä edessään – koulupäivä.

Näille lapsille koulu ei ole itsestäänselvyys. Tapaninpäivän tsunami vuonna 2004 pyyhki alueelta kaiken mahdollisen, tuhosi kylän ja elämän, jotka molemmat oli rakennettava uudelleen. Mutta vaikka maa murenikin alta, haaveet ja unelmat pitivät sitkeästi pintansa ja säilyivät elossa suuren tuhon jälkeenkin.

Koulupäivä alkaa Sri Lankassa yleensä kahdeksalta. Koulun alueella on oltava puoli kahdeksan aikoihin. Lapset yleensä kävelevät koulumatkan isompien sisarustensa tai jonkun tutun aikuisen kanssa. Koulupäivän päättyessä lapsia tullaan vastaan, yksin ei ketään päästetä kävelemään. Seuraakin tärkeämpää on koulupuku ja koulukengät eikä ilman niitä ole asiaa kouluun.

Köyhimmälläkin lapsella on koulupuku, jonka isoäiti tekee, jos sitä muuten ei saada hankittua. Kenkien kanssa on kuitenkin vaikeampaa ja koulunkäynti voi tyssätä siihen, ettei lapsella ole kenkiä. Koulukenkien jakaminen lapsille on yksi konkreettinen tukikeino. Iltapäivällä koululle on tulossa yli 400 lasta, jotka saavat ilmaiset koulukengät. ”Tämä on hyvin tasapuolinen keino auttaa. Olemme jakaneet tähän mennessä yli 20 000 kenkäparia, Pentti-Oskari Kangas kertoo.”

Kangas tekee vaimonsa kanssa Sri Lankassa avustustoimintaa. He tukivat ensin yksittäisiä perheitä, mutta siirtyivät sitten yhteisölliseen auttamiseen. ”Tällä tavoin pystymme auttamaan laajemmin, tehokkaammin ja tasapuolisemmin”, Pentti-Oskari sanoo.

Finlandia Housen rakentaminen sai alkunsa tsunamin jälkeen vuonna 2013. Kyläpäällikkö oli aikaisemmin kertonut Pentti-Oskarille, miten esikouluikäiset lapset joutuvat kävelemään kilometrikaupalla kouluun. Kun rahoitus Suomesta varmistui, alkoi koulun rakentaminen. Seitsemässä viikossa koulurakennus oli valmis.

Pysähdymme koulun pihaan. Se on vasta aidattu, jotta koirat ja lehmät vihdoin pysyisivät pois koulun alueelta ja leikkipaikalta. Ulkona on kuuma ja kostea aamu, koulupäivä on jo alkanut. Nelisenkymmentä lasta katselee meitä jännittyneinä. Tänään on tavallisesta poikkeava koulupäivä, sillä lapset ovat valmistelleet suomalaisille vieraille värikkään tanssiesityksen, josta kevätjuhlakonkarikin liikuttuu. Esityksen jälkeen lapsille tarjotaan ilmainen kouluruoka. Finlandia Housen lapset istuvat pitkän pöydän ääreen ja alkavat syödä hyvällä ruokahalulla. Joillekin lapsista tämä on päivän ainut lämmin ateria.

Lapset ovat piirtäneet aikaisemmin viikolla tulevaisuuden haaveammattejaan. Vaikeista lähtökohdistaan huolimatta näillä lapsilla on aito usko parempaan tulevaisuuteen. He haaveilevat aivan samoista asioista kuin lapset meillä Suomessa. Lapset ovat samanlaisia, kaikkialla. Koulun ansiosta heidän unelmistaan voi tulla totta.

Lasten kertomuksista kuultaa innostus ja jännitys. Thinuri haluaa isona äidiksi, koska hän osaa jo nyt auttaa äitiä kotitöissä. Samanlainen haave on Tharusilla. ”Äiti on niin ihana, haluan auttaa häntä.” Thineth haluaa isona poliisiksi, jotta voi napata rikollisia. ”Tiedätkö, pam, pam”, poika täsmentää. Pabasara puolestaan haaveilee ryhtyvänsä isänsä tapaan kalastajaksi. Natasha haluaa tulla lääkäriksi, jotta voi antaa sairaille ihmisille lääkkeitä. ”Entä sinä, mitä sinä haluat tehdä isona, Dinesha?” Dinesha katsoo silmät säteillen opettajaansa, joka toimii tulkkina. ”Haluan opettajaksi.”

Finlandia Housen rehtori ja vastuuopettaja Namila Jalathge ja opettaja Thilini Prasadini ohjaavat lapsia lempeästi ja määrätietoisesti. Namila on työskennellyt opettajana 20 vuotta ja kertoo antaneensa sydämensä lapsille. ”Rakastan työtäni ja kaikkia näitä lapsia, he ovat kaikki minulle tärkeitä”, Namila kertoo. Opettajat tekevät paljon yhteistyötä lasten ja perheiden kanssa.

Finlandia Housessa noudatetaan Montessori-pedagogiikkaa, jonka yhtenä pääperiaatteena on auttaa lasta oppimaan itse. Namila kertoo lasten olevan vielä kouluvuoden alussa kovin vilkkaita, joten kurinpitämisessä on välillä haasteita. Näin alkuvaiheessa edetään kuitenkin lasten tahtiin, sillä Montessori-menetelmän yksi keskeisimmistä kasvatustavoitteista on lapsen itsenäistymiskehityksen tukeminen. Jokainen tarvitsee apua oppiakseen, mutta varsinaisessa oppimistilanteessa lapselle annetaan mahdollisuus kokeilla ja selvitä itse. ”Etenemme leikin kautta. Lapset tykkäävät kovasti tanssimisesta ja laulamisesta, niin kuin esityksestäkin näitte”, Thilini vahvistaa ylpeyttä äänessään.

Koulupäivän päätteeksi on vielä kenkien jakotilaisuus. Pihaan ajaneesta kuorma-autosta jaetaan 438 kenkäparia ennätysajassa. Joukossa on lapsia, jotka saavat ensimmäiset koulukenkänsä mutta myös isompia lapsia, jotka ovat jo monen vuoden ajan saaneet uudet koulukengät avustustyön ansiosta. Jokaiselle näistä lapsista uudet kengät ovat iso asia. Ei ole vaikeaa nähdä iloa lapsista, jotka kevyin askelin hypähtelevät näyttämään uusia kenkiä äideilleen ja isoäideilleen.

Leikki, tanssi, laulu; hymyt, haaveet ja usko huomiseen. Natasha-tyttö Hikkaduwasta tuntee ja kokee maailman aivan niin kuin pieni tyttö Suomessa. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden.

Teksti: Aino Pokela
Kuvat: Meeri Koutaniemi