Embracer Group haki 10,3 miljardia uutta pääomaa

    Jesse Järvinen / 04.07.2022

    Ruotsalainen peliyhtiö Embracer Groupin osakeannin merkintähinta oli 103,47 kruunua osakkeelta, ja sen on päättänyt Embracerin hallitus, Savy Gaming Groupin (SGG) kanssa käytyjen puolueettomien neuvottelujen perusteella. Merkintähinta vastasi 15,0 prosentin preemiota verrattuna Embracerin B-osakkeen 89,97 kruunun päätöskurssiin 7.6.2022.

    Osakeannin avulla yhtiö vahvistaa entisestään institutionaalista omistajapohjaansa merkittävällä pitkäaikaisella osakkeenomistajalla. SGG on sopinut olla pitkäaikainen osakkeenomistaja ja jatkaa Embracerin tulevan kasvun ja yritysjärjestelytavoitteiden tukemista.

    Embracerin johto viittasi, että suunnatun annin varat käytetään strategian mukaisesti uusien yritysten hankintaohjelmaan. SGG:n osaamisen ja maantieteellisen sijainnin vuoksi mahdollisuudet tehdä yritysostoja, kumppanuuksia tai yhteisyrityksiä etenkin MENA-alueella (Middle East & North Africa), kasvoivat merkittävästi.

    Savy Gaming Group (SGG) on peli- ja e-urheiluyritys, joka on perustettu edistämään e-urheilun ja laajemman peliteollisuuden pitkän aikavälin kasvua ja kehitystä maailmanlaajuisesti. SGG perustettiin ja sen omistaa 100 prosenttisesti Saudi-Arabian valtion rahasto ”Public Investment Fund”. Saudi-Arabialainen SGG on tehnyt suuria liikkeitä viime aikoina ostamalla molemmat esports-turnaukset ESL:n ja Face It:in 1,5 miljardin dollarin kaupalla tammikuussa. Saudi-Arabia ja MENA-alue onkin yksi voimakkaimmin kasvavia alueita e-urheilulle sekä videopelaamiselle.

    Mielipiteitä jakanut kauppa

    Monet aiemmat sijoittajat kritisoivat kauppaa, jossa heidän oma äänimääränsä pienenee omistusmäärän dilutoituessa. Epäluulot kauppaa kohtaan liittyvät pitkälti Saudi-Arabian kulttuurillisiin eroihin arvoihin liittyen. Samalla Saudi-Arabian rahaston sijoitus voi aiheuttaa eettisiä ongelmia sekä olemassa oleville ja potentiaalisille sijoittajille että yhteistyökumppaneille.

    Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Lars Wingefors kertoi, että omistus ja päätöksen teko yhtiössä pysyy kuten aiemmin tähän asti. Uusi suuri omistaja ei muuta mitään.
    "Haluan tehdä selväksi, että Embracerin toimintaa jatkan edelleen minä, operatiiviset toimitusjohtajamme ja johtoryhmämme koko konsernissa. Embracer on rakennettu vapauden, osallisuuden, ihmisyyden ja avoimuuden periaatteille. Kauppa SGG:n kanssa ei muuta tätä millään tavalla. SGG omistaa hieman yli 5 prosenttia äänistä ja 8 prosenttia pääomasta ja he ovat sijoittaneet Embraceriin, koska he tukevat nykyistä visioamme, strategiaamme ja johtajuuttamme, eivätkä halua muuta sitä.", Wingefors kirjoitti Embracerin sivustolla.

    Lue Lisää >>

    Lue Lisää >>

    Lue Lisää >>

    Lue lisää:

    Vertex: Hoitoja potilaille markkinatilanteesta riippumatta

    Lue lisää

    Paycom: toimistotyön tukena koko työsuhteen elinkaaren ajan

    Lue lisää

    Ørsted: kestävän kehityksen energia

    Lue lisää