Enphase Energy: Vastuulliset energiamuodot kiinnostavat

    Jesse Järvinen / 11.02.2022

    Yhdysvaltalainen uusiutuvan energian teknologiayhtiö Enphase Energy raportoi vuoden 2021 viimeisen kvartaalin tuloksensa markkinan kiinni mentyä tiistaina 8.2. Liikevaihto oli 412,7 miljoonaa dollaria, odotetun 397 miljoonan sijaan. Osakekohtainen tulos oli 0,73 dollaria, kun sen odotettiin olevan 0,58 dollaria.

    Yritys siis löi keskimääräiset odotukset heittämällä. Samalla yritys ohjeisti vahvempia näkymiä vuodelle 2022, minkä vuoksi yrityksen kurssi olikin noin 20 prosentin nousussa tuloksen julkistamisen jälkeen.

    Inflaatiopaineet selätetty laatuyhtiön tyyliin

    Toimitusketjun pullonkaulaongelmista johtuen yrityksen toimitusajat eli kuinka kauan kuluttajan kestää saada tuote yritykseltä ovat noin 14–16 viikkoa. Normaalioloissa aikaraja olisi noin kahdeksan viikkoa. Rahtien hinnat, raaka-aineet ja energia ovat kokeneet kovia hinnannousuja viime aikoina, joten Enphase Energy ei ole ainoa yhtiö, joka on ilmoittanut vastaavista ongelmista.

    Ongelmat on kuitenkin selätetty laatuyhtiön tavoin mallikkaasti, sillä yrityksen marginaalit ja kasvu eivät ole juurikaan kärsineet. Enphase vastaakin suureen kysyntään avaamalla uuden tehtaan Eurooppaan. Samalla vahvan taseen myötä yritys teki kaksi yrityskauppaa ostamalla halvempia, tuoteportfolioonsa sopivia yrityksiä. Yritys osti vuoden viimeisellä kvartaalilla ClipperCreekin, joka tekee sähköautojen latausasemia ja asennuksia Yhdysvalloissa. Samalla haaviin tarttui ohjelmistoalusta 365 Pronto Inc.

    Lue lisää >>

    Artikkelit

    Lisää artikkeleita

    Markkinakatsaus maaliskuu 2024

    Lue lisää

    Onko Suomella tai laajemmin euroalueella rahkeita ajaa kiinni USA:n osakemarkkina?

    Lue lisää

    Finlandia Rahastoyhtiöllä takana hyvä sijoitusvuosi – näkymät alkaneelle vuodelle suotuisat

    Lue lisää