MIPS – turvallisuus on pääasia

MIPS Protection myy patenttisuojattua urheilukypäräteknologiaa, joka suojaa todistetusti parhaiten aivovaurioilta. MIPS on käytännössä synonyymi erikoisturvallisille kypärille. Yhtiön kypäriä valmistetaan muun muassa pyöräilyyn, lumilajeihin sekä moottoriurheiluun, vauhtilajeihin, joissa kaatumiset ovat aina riskitilanteita. Jokaisessa MIPS teknologiaa käyttävässä kypärässä on keltainen MIPS-logo.

MIPS hyötyy kuluttajien kasvavasta tietoisuudesta turvallisuuteen sekä aivovaurioihin liittyen. Yhtä lailla kuluttajien vapaa-ajan kasvaessa yhä enemmän ihmisiä haluaa kuluttaa rahaa harrastuksiinsa, kuten pyöräilyyn tai lasketteluun.

Patenttien ja alihankinnan voimalla

Yhtiö omistaa parhaillaan käsittämättömät 183 eri patenttia kypärän eri teknologioihin. Yhtiö on ulkoistanut kypärien valmistuksen patenttien vuoksi, minkä ansiosta yritys toimii erittäin kevyellä taseella ja korkeilla marginaaleilla. Tästä esimerkkinä yrityksellä ei ole ollenkaan jakelukustannuksia, koska kypäriä valmistavat tahot hoitavat jakelun ja MIPS omistaa vain teknologian kypärissä.

Lainsäädännön puolelta esimerkiksi Australiassa, Kanadassa sekä Japanissa ihmisiä velvoitetaan käyttämään kypärää pyöräillessään ja regulaation uskotaan leviävän myös muihin kehittyneisiin maihin.

24.9.2021

MIPS-Paa-edella-kohti-tulevaisuuden-tuottoja

Finlandia 2030 -rahasto

Digitalisoituvat palvelut, tuoteinnovaatiot, uusi teknologia ja maailman väestön varallisuuteen ennakoidut muutokset mullistavat monia toimialoja. Se tarkoittaa huikeita mahdollisuuksia kasvavilla liiketoiminta-alueilla toimiville yrityksille. Monet tulevaisuuden voittajista tekevät jo tänään vahvaa liiketoimintaa.

Rahastosivuille >>