TREX: Vastuullisuuden aallonharjalla

TREX on maailman suurin puuvaihtoehtoisten terassien, kaiteiden ja muiden ulkokalusteiden valmistaja. Yhtiö tarjoaa vaihtoehdon puulle käyttäen valmistuksessaan täysin kierrätettyä materiaalia. Trexin komposiitti kestää pidempään kuin puu, se ei halkeile eikä mätäne eikä sitä tarvitse hoitaa vuosittain, kuten puusta tehtyä terassia. Yhtiö toimii vahvasti vastuullisuuden kautta.
Vahvaa kasvua kustannustehokkuuden kautta
Kolmannen kvartaalin aikana yhtiö oli kasvanut 45 prosenttia vuodentakaiseen myyntiin verrattuna. Tulos oli puolestaan kasvanut merkittävät 73 prosenttia vuoden takaisesta. Vahvat myyntiluvut kertovat loistavasta tuotteesta ja kasvavasta kysynnästä vastuullisille sekä kestäville ratkaisuille.
Odotettua kovempi tulos on pitkälti yhtiön aloittamien kustannustehokkuusohjelmien ansiota. Kulutehokkuus on parantunut ensisijaisesti automaatioon, energiatehokkuuteen ja raaka-aineiden käsittelyyn keskittyvien investointien vuoksi.
Artikkelit
Korkosijoittaja hakee riskikorjattua tuottoa jalat maassa ja pää kylmänä
Kaksi finanssialan konkaria vahvistamaan Finlandian salkunhoitotiimiä
Finlandia Rahastoyhtiö: kauppasota ja geopolitiikka toivat alkuvuonna 2025 tummia pilviä taivaalle, mutta sijoitusmarkkinat säästyivät myrskyltä – sijoitusnäkymät loppuvuodelle kohtuulliset