Kaupungilla puhutaan, että korkosijoittajan aika on nyt. Meillä se on ollut jo pitkään. Korkotason nousun jäljiltä rahaston juokseva tuotto on tällä hetkellä 8,4 %*”
Korkotuottoa perustettaessa ei haluttu luoda samanlaista perinteistä, tiukasti esimerkiksi vain valtionobligaatioihin sijoittavaa korkorahastoa kuin markkinoilla on yleisesti tarjolla. Sen sijaan rahastolle laadittiin säännöt, jotka mahdollistavat sijoittamisen monipuolisesti eri korkoinstrumentteihin. Tämä mahdollistaa rahaston nopean reagoinnin markkinatilanteiden muuttuessa.
Rahaston salkunhoitaja Tommi Pietarinen on luotsannut Korkotuottoa sen perustamisesta asti lähes kymmenen vuotta.
Tutustu rahaston taustaan ja menestyksen eväisiin hänen haastattelustaan.
Morningstar rating täydet viisi tähteä kolmen ja viiden vuoden vertailujaksoilla.
Rahaston sijoitukset on hajautettu 101 eri liikkeeseenlaskijan 118 joukkovelkakirjalainaan, ja duraatio on noin 2,1 vuotta.
Finlandia Korkotuotto Sijoitusrahasto
Tommi Pietarinen
Salkunhoitajana 15 yli vuoden kokemus korkomarkkinoista. Finlandia Korkotuotto rahaston päävastuullisena salkunhoitajana rahaston perustamisesta 31.12.2013 lähtien.
Sijoittajan kannalta neljä olennaista riskiä ovat talousriski, poliittinen riski, tulosriski ja arvostusriski. Miltä maailma näyttää näiden osalta nyt?
Lue lisääKorkosijoittajan tuotto-odotukset kohenevat inflaation hidastuessa ja korkohuippujen ollessa näköpiirissä. Varsinkin yrityslainamarkkina näyttäytyy houkuttelevana.
Lue lisääKiinteistösijoittajat kovan paikan edessä: nopea inflaatio, heikkenevä talouskehitys ja nousevat korot ovat kasvattaneet sijoittajien riskejä merkittävästi.
Lue lisääJätä meille yhteystietosi ja asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Kartoitamme tarpeesi ja ehdotamme sopivaa sijoitusratkaisua.
Voit myös katsoa alueesi asiantuntijat tästä.
Eteläranta 20, 00130 - Helsinki
Puh 020 710 7700
asiakaspalvelu@finlandiagroup.fi
Finlandia Group Oyj
PL 1069
00101 HELSINKI
Hämeenkatu 17, 33200
Puh 020 710 7700
asiakaspalvelu@finlandiagroup.fi
Finlandia Group Oyj
PL 796
33101 TAMPERE
Tilaa uutiskirje: