Markkinakatsaus elokuu 2024

    Vesa Engdahl / 06.08.2024

    Viime päivien markkinaheilunnasta huolimatta ei uutta auringon alla 

    Viime päivien aikana osakemarkkinoilla on nähty suuria liikkeitä, jotka ovat olleet pääasiassa alaspäin. Markkinalaskun liikkeellepanijana olivat USA:n viime perjantain pehmeät työllisyysluvut, jotka saivat sijoittajat pelkäämään taloustaantumaa, Japanin jenin vahvistuminen, joka pakotti sijoittajat myymään niin kotimaisia kuin ulkomaisia velkavivutettuja sijoituksiaan, ja tekoälyosakkeiden korkeaksi käyneet arvostukset, joiden kestävyyttä on jo spekuloitu pitkään. USA:n talouskasvun hidastuminen tai AI-osakkeiden korkea arvostus eivät tulleet mitenkään yllätyksenä. Markkinoiden reagointi olisi voinut tapahtua jo viikko tai kuukausi sitten – tai vasta kuukauden tai muutaman kuluttua – mutta tällä kertaa se osui meneillään olevan elokuun alkuun. Emme näe, että talouden fundamentit olisivat muuttuneet, joten pidämme nähtyä osakekurssien volatiliteetin kasvua enemmänkin korjausliikkeenä, kuin lähtölaukauksena markkinoiden pitkäkestoiselle laskulle.

    Muuten kesäkausi on sujunut markkinoilla rauhallisesti. Kesä-heinäkuussa julkaistu talousdata ei tuonut suuria yllätyksiä ja talouden näkymät ovat pysyneet karkeasti ottaen ennallaan. USA:ssa reaalitalouden kehitys on ollut jo pitkään vahvaa. Viime kuukausina kasvunäkymät ovat maltillistuneet, mikä on ollut hyvinkin odotettua ja jopa toivottua. Hidastumisestaan huolimatta USA:n talouskasvun ennustetaan olevan kuluvana vuonna pirteämpää kuin euroalueella. Euroalueen talouskehitys on ollut vaisua jo pidempään ja monet maat ovat keikkuneet viimeisen vuoden aikana taantuman partaalla. Viime kuukausien ennakoivat suhdanneindikaattorit puhuvat kuitenkin sen puolesta, että euroalueen talous voisi olla rakentamassa käännettä parempaan. Viimeisimmät teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksit kertovat tosin elpymisen olevan vielä haurasta ja huteralla pohjalla. Meillä Suomen talous ajautui viime vuoden lopulla taantumaan. Tämän vuoden alkupuoliskolla talouskasvu on noussut niukasti plussalle ja jatkossa Suomen talouden ennustetaan piristyvän, joskaan mitään satumaista elpymistä ei ole odotettavissa.

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva01v2

    Euroalueen palveluissa näkymät positiiviset, teollisuuden veto edelleen heikkoa – suhdannekäänne on kuitenkin vahvasti markkinoiden odotuksissa

    Lähde: Macrobond 1.8.2024

    USA:n keskuspankki lähdössä koronlaskuihin

    USA:ssa työmarkkinat ovat olleet jo pitkään ylikuumentuneet ja inflaatio pysytellyt sitkeästi keskuspankin asettamaa tavoitetasoa korkeammalla. Nyttemmin uusien työpaikkojen määrän kasvu on hidastunut ja työttömyysaste hieman noussut, joskin se on edelleen matalalla tasolla. Työmarkkinoiden jäähtyminen ja talouskasvun hidastuminen ovat omiaan hillitsemään inflaatiopaineita antaen tilaa keskuspankin koronlaskuille.

    USA:n keskuspankki Fed säilytti 31.7. pitämässään kokouksessa ohjauskoron ennallaan 5,25–5,5 % vaihteluvälissä. Avomarkkinakomitean kokouksen jälkeen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell kuitenkin kertoi, että ohjauskoron lasku syyskuussa on pöydällä ja se on mahdollista, mikäli inflaatio jatkaa laskussa tai säilyy nykyisellä tasollaan. Markkinoilla Fedin syyskuun mahdollista ohjauskoron laskua pidetään lähestulkoon varmana. Kaikkinensa markkinat odottavat Fediltä viittä neljännesprosenttiyksikön suuruista koronlaskua vuodelle 2024, mikä tarkoittaisi 4,00–4,25 % ohjauskoron vaihteluväliä kuluvan vuoden lopussa. Vielä kesän alussa markkinat veikkasivat Fediltä vain yhtä koronlaskua tälle vuodelle, mutta maltillistuneet inflaatiolukemat ja aivan viime aikoina kasvanut taantuman riski ovat nostaneet markkinoiden koronlaskuodotuksia viimeisen kuukauden aikana. 

    Euroopan keskuspankki (EKP) leikkasi ohjauskorkoaan kesäkuussa ensi kertaa sitten vuoden 2022 kesällä alkaneen rahapolitiikan kiristyssyklin. Keskuspankin ohjauskorkoa tuotiin alas 0,25 prosenttiyksikköä, jonka myötä perusrahoitusoperaatioiden korko on nyt 4,25 %. Seuraava Euroopan keskuspankin ohjauskoron lasku on odotettavissa Fedin tapaan syyskuussa. Markkinoilla EKP:n ennakoidaan leikkaavan ohjauskorkoaan tänä vuonna vielä kaksi kertaa yhteensä 0,5 prosenttiyksiköllä.

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva02v2-1

    USA:n työmarkkinat viilentymässä – työttömyysaste nousussa ja uusia työpaikkoja syntyy aiempaa vähemmän

    Lähde: Macrobond

     

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva03v2

    Inflaation hellittäessä keskuspankkien koronlaskuja tarvitaan sekä euroalueella että USA:ssa talouskasvun tukemiseksi

    Lähde: Macrobond 1.8.2024

    Osakemarkkinoilla kaksijakoinen kuukausi

    Osakemarkkinoilla heinäkuu oli kaksijakoinen – alkupuolisko kuukaudesta pörsseissä nautittiin tukevasta noususta ja jälkipuoliskoa leimasi korjausliike alaspäin. Koko kuukauden osalta USA:n S&P500-yhtiöt jäivät dollareissa 0,9 % plussalle, Euroopassa Stoxx600-indeksi nousi prosentin ja Helsingin pörssin yleisindeksi laski 0,9 %. USA:ssa osakemarkkinoita hermostutti heinäkuun lopulla yleisesti ottaen teknologia- ja erityisesti keinoäly-yhtiöiden korkeaksi kohonneet arvostukset. Tästä ilmiöstä olemme kirjoittaneet useaan aikaisemmin markkinakatsauksissamme ja todenneet, ettei USA:n suuria teknologiayhtiöitä voida pitää parhaalla tahdollakaan halpoina.

    USA:n Suurten teknologiajättien korkeat arvostuskertoimet ja suuri paino yleistä osakemarkkinaa kuvaavassa S&P500-indeksissä nostavat merkittävästi koko indeksin P/E-kerrointa. USA:n seitsemän suuren teknologiayhtiön – Alphabet, Amazon, Apple, Meta, Microsoft, Nvidia ja Tesla – keskimääräinen markkinapainotettu P/E-kerroin on 36. Näiden yhtiöiden paino S&P500-indeksissä on lähes 31 %, jonka seurauksena koko indeksin tämän vuoden tulosennusteilla laskettu P/E arvostuskerroin on yli 22. Tämä ylittää indeksin pitkän aikavälin arvostuksen noin 30 %. Ilman seitsemää suurta teknologiajättiä S&P500 P/E-kerroin asettuu jopa hieman pitkä aikavälin keskiarvoa alemmaksi. Ottaen huomioon teknologia ja keinoälyosakkeiden korkeat arvostukset, osakemarkkinoiden hienoista jäähdyttelyä ja varsinkin AI-osakkeiden korjausliikettä alaspäin voidaan pitää hyvänä asiana. Arvostuskertoimien liiallinen venyminen ylöspäin pitää aina sisällään riskin osakemarkkinakuplan muodostumisesta, mikä ei ole toivottavaa.

    USA on ollut se paikka, jossa sijoittajan on kannattanut tänä vuonna olla.

     

    Heinäkuun jälkipuoliskon korjausliikkeestä huolimatta, mikä oli nähtävissä erityisesti USA:n markkinoilla, USA on ollut se paikka, jossa sijoittajan on kannattanut tänä vuonna olla. Vuoden 2024 alusta USA:n S&P500-yhtiöt ovat tuottaneet sijoittajalle 15 % hyvää. Euroopan Stoxx600-indeksi oli heinäkuun lopussa 9 % plussalla tältä vuodelta Helsingin pörssin tuoton ollessa noin 2 %, kun mukaan lasketaan myös saadut osingot.

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva04v3

    Euroopan ja Suomen arvostus pitkän aikavälin keskiarvon tuntumassa – USA:ssa S&P500 P/E-arvostus koholla

    Lähde: Bloomberg 1.8.2024

     

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva05v2

    Suurenmoinen seitsikko nostaa S&P500-arvostusta, mutta ilman sitä markkina ei ole kallis

    Lähde: Bloomberg 1.8.2024

     

    Markkinakatsaus-2024-08-kuva06v2

    USA:n osakemarkkina jatkaa Suomea ja muuta Eurooppaa vahvempaa kehitystään

    Lähde: Macrobond 1.8.2024

    Poliittinen epävarmuus nousussa

    Tällä hetkellä politiikka ja erityisesti poliittisen epävarmuuden kasvaminen ovat nousseet sijoituspäätöksenteon ja riskienhallinnan keskiöön. Euroopassa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan pitkittyminen varjostaa koko maanosan näkymiä. Israelin ja Palestiinan välinen kriisi voi puolestaan pahimmillaan laajentua ja kärjistyä suuremmaksi aseelliseksi konfliktiksi Lähi-Idässä. Kiinan ja länsimaiden kauppapolitiikka on samaan aikaan kiristymässä ja saamassa yhä protektionistisempia piirteitä. USA:ssa presidentinvaalit lähestyvät ja markkinoiden huomio siirtyy entistä enemmän vaalien lopputuloksen ja sen seurausten arviointiin.

    USA:n vaalit heiluttavat markkinoita vain hetkellisesti

     

    Yleisesti ottaen vaalit tosin heiluttavat markkinoita vain hetkellisesti ja sijoittajat sopeutuvat tulokseen nopeasti. Vaalien jälkeen pidemmällä aikavälillä toteutettu talouspolitiikka voi sen sijaan vaikuttaa talouden kehityskulkuun paljonkin ja heijastua näin myös osake- ja korkomarkkinoille. Tällä hetkellä vaarana on, että maailma polarisoituu aiempaa enemmän. Globalisaatio ja vapaa maailmankauppa ovat selvästi vastatuulessa, mikä voi heikentää koko maailmantalouden kehitystä ja kasvua tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

    Salkuissamme USA-osakkeet jatkavat vahvassa painossa

    USA:n talouden hidastumisestaan huolimatta hyvä veto, euroalueen orastava käänne parempaan, inflaation hidastuminen, korkojen lasku ja odotukset keskuspankkien keventävästä rahapolitiikasta ynnä yritysten kiihtyvä tuloskasvu ja positiivinen markkinatunnelma luovat kaikki yhdessä edelleen suotuisan ympäristön sijoittamiselle. Ilman suurempia yllätyksiä arvioimme positiivisen kehityksen jatkuvan osakemarkkinoilla, joskin alkuvuotta vastaavaa kovaa kurssirallia emme ennusta.

    Vuoden 2024 toisen neljänneksen tuloskausi on käynnistynyt. USA:ssa S&P500-yhtiöiden tähän mennessä julkistamista tuloksista 80 % on ylittänyt analyytikoiden ennusteet. Tämä tuo selvää todistusta yhtiöiden viimeaikaisesta hyvästä suorituskyvystä. Euroopassa Stoxx600-yritysten julkistamista tuloksista 55 % on toistaiseksi ollut positiivisia yllätyksiä. Markkinoiden suotuisan yleisen näkymän myötä pidämme allokaatiossamme osakkeet neutraalissa painossa. Osakepainon sisällä ylipainotamme USA:n markkinaa. Varainhoitosalkkujemme USA-paino on 79 %. Euroopassa sijoituksistamme on 19 % ja Aasiassa loput 2 %. Suomen osakepaino on 0 %. Toimialoista suurimmassa painossa ovat teollisuustuotteet ja -palvelut sekä teknologia. Korkosijoituksissamme suosimme yrityslainoja. Korkean luottoluokituksen yrityslainojen ja matalamman luottoluokituksen ns. high yield -lainojen paino korkosijoituksistamme on noin 70 %.

    Tämä kirjoitus ei ole eikä sitä ei pidä käsittää sijoitussuositukseksi tai -neuvoksi, eikä kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Sijoittaja vastaa aina itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisesta tuloksesta ja näiden vaikutuksesta verotukseen. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä sijoittajan tulee tästä syystä huolellisesti perehtyä kaikkiin tuotekohtaisiin materiaaleihin sekä tarvittaessa hankkia kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvia asiantuntijaneuvoja. On tärkeää muistaa, että rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevista tuotoista.

    Artikkelit

    Lisää artikkeleita

    Markkinakatsaus lokakuu 2024

    Lue lisää

    Markkinakatsaus syyskuu 2024

    Lue lisää

    Tekoälyosakkeiden nousu herättänyt henkiin vuosituhannen vaihteen dotcom -kuplan haamut

    Lue lisää