Milloin yrittäjällä on varaa jäädä eläkkeelle?

    Ennakointi varmistaa elintason säilymisen

    Omistajayrittäjä saattaa lykätä eläkevuosiinsa varautumista kaiken kiireen keskellä. Asiaa ei välttämättä pidetä ajankohtaisena, kun eläkeikään ajatellaan olevan vielä useampia vuosia aikaa. Pitkän tähtäimen suunnitelmat vaurastumiselle ja vaurauden ylläpitämiselle kannattaa kuitenkin tehdä ajoissa, jotta voidaan varmistaa elintason säilyminen. 

    Parhaiten suunnitelmissa onnistutaan harkitun kokonaisratkaisun myötä. Siihen vaikuttavat omat odotukset elintasosta sekä sen päättäminen, miten suuri osa varallisuudesta jätetään jälkipolville.

    Vaurastumissuunnitelma, jossa otetaan huomioon sijoitukset, omistamisen strategia ja verotukselliset tekijät sekä vapaaehtoiset eläkevakuutukset, muodostaa tehokkaan kokonaisuuden.

     

    Mikä on riittävä määrä varallisuutta, on jokaisen oma arvovalinta.

    Finlandialla on erityisosaamista kaikilta tarvittavilta osa-alueilta ja kyky rakentaa yrittäjää hyvin palveleva kokonaisuus. Asiantuntemuksemme ansiosta asiakkaamme pääsee nauttimaan hyvin ansaituista eläkevuosista, tinkimättä tutuksi tulleesta elämäntyylistään tai elintasostaan.

    Kuinka varautua eläkevuosiin yrittäjänä?

    Artikkelit

    Lisää artikkeleita
    Viimeiset inflaatioluvut ja odotukset korkojen laskusta povaavat hyvää korkosijoittajalle

    Korkosijoittajalle yhtä herkullisia markkinatilanteita on ollut tarjolla vain muutaman kerran viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Eli nyt jos koskaan voisi olla hyvä aika allokoida varoja myös korkosijoituksiin.

    Lue lisää
    Sijoituskello on 7 – aika lisätä riskiä

    Kuinka sijoittaja virittää salkkunsa hajautuksen kohentuvaa suhdannenäkymää vastaavaksi? Sijoitussalkun yleisen kokoonpanon määrittelyyn oiva väline on sijoituskello.

    Lue lisää
    Finlandian menestyvää korkorahastoa luotsataan rauhallisesti, mutta tuottohakuisesti

    Finlandia Korkotuotto -rahasto on luokkansa priimus, joka kiinnostaa sijoittajia hyvästä syystä. Salkunhoitaja Tommi Pietarinen avaa haastattelussaan Korkotuoton taustaa ja näkymiä.

    Lue lisää

    Mikä on sinulle tärkeää?

    Hyvällä suunnittelulla tehokkuutta ja turvaa omistamiseen

    Lue lisää

    Kuinka turvaisin sen kaikkein tärkeimmän?

    Lue lisää

    Yrittäjällä on enemmän mahdollisuuksia vaurastua - kuinka hyötyä niistä?

    Lue lisää

    Haluatko varautua tuleviin vuosiin hyvällä suunnitelmalla?

    Jätä yhteystietosi niin asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Palvelemme asiakkaitamme aina paikallisesti koko Suomen kattavan verkoston voimin.